Featured post

Tekoäly on yhä laajenevissa määrin kaikkialla

Kuva
Vuosi on lopuillaan ja vaikka usein näinä aikoina on tapana katsoa taaksepäin, tekoälyn ja Yhteisaivot-blogin suhteen katse on suunnattu tiukasti ja tukevasti eteenpäin. Tekoälyn, älykkään oppimisen ja yleisen teknologisen kehityksen ollessa yhä suuremmissa määrin osa ihmisten elämää haluamme mekin olla tässä kehityksessä mukana.

Verkostoitumisen ja ryhmätyön merkitys tuoteideoinnissa (osa 1)

Yhteisaivot-blogin ideana on koulutettujen työttömien rohkaisu ideointiin ja innovointiin käyttämällä hyödyksi motivoinnin ja verkostoitumisen erinäisiä keinoja. Tässä ja seuraavassa julkaisussa avaamme yksityiskohtaisemmin näitä keinoja. 












Esipuhe
Yhteisaivoilla työttömyyden taklaamiseen -idea pyrkii rohkaisemaan verkostoitumisella ja yhteistyöllä koulutettuja työttömiä ideointiin tulevaisuuden näkijöinä ja tekijöinä.
Tämän aivopotentiaalin käytännön hyödyntämiselle on erinomaiset mahdollisuudet verkostoitumisella ja valittuina kehityskohteet, jotka ovat riippumattomia fyysisestä sijainnista tai henkilön taustoista.
Päätavoitteena on saada koulutetut työttömät motivoidusti yhteistyöhön ja sitä kautta työllistymään eri tavoin.










Verkostoituminen ja yhteistyö
Verkostoitumista on hyödynnetty Suomessa laajemmassa määrin 1980-luvulta lähtien.
Käytännössä verkostoitumista on hyödynnetty lähinnä saman toimialan yritysten keskinäisessä yhteistyössä, viennin edistämisessä ja myös henkilösuhdeverkostojen avulla lähinnä markkinoinnissa ja rekrytoinnissa.
Verkostoitumista ja yhteistyötä Yhteisaivot -tyyppiseen kehitystyöhön ei ole juurikaan tutkittu ja on ainakin Suomessa vielä kirjoittamaton lehti.
Tässä piileekin valtavat mahdollisuudet, mutta myös epäonnistumisen riskit.
Miksi verkostoituminen ja yhteistyö sopii tuoteideointiin?
o    koulutetuilla työttömillä on valtava osaamispotentiaali, jota ei saa hukata.
o    potentiaalin hyödyntäminen motivoidusti, joustavasti ja nopeastikin työllistymistavoitteissa on mahdollista tuote- ja palveluideoinnilla
o    hyvä idea on kaikkien onnistuneiden tuotteiden ja palvelujen tärkein lähtökohta
o    ideointi on ilmaista ja laadukkaita ideoita tarvitaan kaikilla aloilla
o    kaikki pystyvät ideoimaan omilla osaamis- ja toiminta-alueillaan
o    todistettavasti ylivoimaisesti tehokkainta ideointi ja ideoiden jalostaminen tuotteiksi on joukkomietinnällä ja -analysoinnilla
o    nykyisin ei enää yksin saa aikaan riittävän kannattavia keksintöjä kuten Pelle Pelottomien aikaan
o    menestykseen tarvitaan aina paljon eri näkökulmia, mielellään myös kansainvälisiä
o    hyvä idea on kaiken menestyksen lähtökohta, toteuttajia kyllä sitten löytyy

Milloin verkostoituminen ja yhteistyö EI sovi tuoteideointiin?
o    tämän tyyppisessä ideoinnissa on täysin välttämätöntä, että ideoijia ja samalla toisten ideoiden kommentoijia on riittävästi
o    tämä on se suurin ja melkein ainoa riski, ettei toteutuskelpoisia ideoita löydy

Kommentit