Featured post

Tekoäly on yhä laajenevissa määrin kaikkialla

Kuva
Vuosi on lopuillaan ja vaikka usein näinä aikoina on tapana katsoa taaksepäin, tekoälyn ja Yhteisaivot-blogin suhteen katse on suunnattu tiukasti ja tukevasti eteenpäin. Tekoälyn, älykkään oppimisen ja yleisen teknologisen kehityksen ollessa yhä suuremmissa määrin osa ihmisten elämää haluamme mekin olla tässä kehityksessä mukana.

Yhteisaivoilla työttömyyden taklaamiseen


Tämän blogin lähtökohdat (koulutettujen työttömyys, tulevaisuuden potentiaali ja verkostoituminen) ja tavoitteet (ideointi, yhteistyö ja aktiivimalli älymalliksi).



Yhteisaivoilla työttömyyden taklaamiseen

LÄHTÖKOHTA
Koulutettujen työttömyys
Huolimatta kohtuullisesta työllistymiskehityksestä viime aikoina, koulutettujen työttömyysluvut eri aloilla ovat edelleen huolestuttavia.
Hallituksen toimet
Hallitus on tehnyt toimenpiteitä työttömyyden vähentämiseksi, mutta suurena ongelmana näissä toimenpiteissä on, että yksittäiselle työnhakijalle jätetään suurin vastuu. Työttömänä henkilö on muutenkin kaikkein yksinäisin ja tukea kaipaava.
Täytyisi luoda puitteet, jossa henkilön on helpompi luoda kontakteja työnantajiin ja tutustua yrittäjyyden maailmaan. Tämä tulisi voida tehdä ilman byrokratiaa ja sanktioiden pelkoa.
Potentiaali
Koulutetuilla työttömillä on valtava osaamispotentiaali, jota ei saa hukata.
Potentiaalin hyödyntäminen motivoidusti, joustavasti ja nopeastikin työllistymistavoitteissa on mahdollista tuote- ja palveluideoinnilla
o    hyvä idea on kaikkien onnistuneiden tuotteiden ja palvelujen tärkein lähtökohta
o    ideointi on ilmaista ja laadukkaita ideoita tarvitaan kaikilla aloilla
o    kaikki pystyvät ideoimaan omilla osaamis- ja toiminta-alueillaan
Todistettavasti ylivoimaisesti tehokkainta ideointi ja ideoiden jalostaminen tuotteiksi on joukkomietinnällä ja -analysoinnilla Nykyisin ei enää yksin saa aikaan riittävän kannattavia keksintöjä kuten Pelle Pelottomien aikaan
o    menestykseen tarvitaan aina paljon eri näkökulmia
o    mielellään myös kansainvälisiä
o    hyvä idea on kaiken menestyksen lähtökohta, toteuttajia kyllä sitten löytyy

Verkostoitumisen helppous
Yhteistyön tekniset mahdollisuudet ovat nykyään rajattomat myös kansainvälisesti. Tiedon jako, analysointi ja kontaktit on helppo hoitaa web -palvelujen kautta. Tämä on myös edullista.

TAVOITTEET
Rohkaista verkostoitumisella työttömiä ideointiin tulevaisuuden näkijöinä ja tekijöinä
o    liikkeellelähdön kynnys matalaksi
o    ideointi ei katso taustaa tai kokemusta
o    motivaatio syntyy kontakteista, yhteistyöstä, kehitysmahdollisuuksista
o    verkostoitumalla mahdollisuus parantaa ja löytää mahdollisuuksia työllistymiseen joko itsenäisesti tai toisen palveluksessa

Aktiivimalli älymalliksi
o    hyödynnetään kohderyhmän tietotaito-potentiaalia
o    ilman byrokratiaa
o    omaehtoisesti ja läpinäkyvästi

Yhteistyön ensimmäiseksi kohteeksi ehdotetaan ideointia tekoäly- ja mobiilisovelluksiin perusteina:

o    nopeimmin kasvavat tarpeet ja markkinat kansainvälisestikin myös pitkällä tähtäimellä
o    kehitystyö on mahdollista käynnistää ilman suuria investointeja; idean laatu on ratkaiseva ja vain mielikuvitus on rajana ideoille
o    ideoinnin kohteina ovat tavallisille käyttäjille ja/tai pienyrityksille suunnitellut uudet innovatiiviset tekoäly- ja mobiilisovellukset
o    ideoinnin jälkeen jatkokehitykselle tulee olla useita reittejä idean vaatimustason ja osallistujan tavoitteiden mukaan
o    yhteistyötä ei ole tarkoitus rajoittaa pelkästään työttömien foorumiksi vaan yhteistyötä voidaan myöhemmin laajentaa myös kansainvälisesti

Konkreettiset työllistymistoimet
Tavoitteena on saada toiminnannalle jatkuvuutta myös ideointivaiheen jälkeen, jolloin mahdollisuuksia ovat esimerkiksi:
o    pienryhmätyöskentely vapaana toimijana
o    oman yrityksen perustaminen
o    toimia alihankkijana/konsulttina idean/suunnittelun/toteutuksen osalta ideoita hyödyntäville yrityksille
o    aktiivinen työskentely AI-projektissa edistää siirtymistä muiden työnantajien palvelukseen

Jatkotoimet
Ideaan osoitetun kiinnostuksen pohjalta tarvittavat toimenpiteet seuraavaksi ovat:
o    toimintamallin rakentaminen
o    sidosryhmien määrittely, motivointi ja kiinnittäminen
o    kaupallisten asioiden määrittely
o    aikataulu

Kommentit